Jyväskyläläinen matkaa New Yorkista Nashvilleen 1883

"Jos mihin tulimme työtä kysymään, oli täällä jo kymmenittäin ennen meitä samalla asialla ja kadut työ-konttorien ulkopuolella olivat mustana työnetsijöitä kaikista maailman kansoista", totesi Fredrik Thure Wessman ajastaan New Yorkissa keväällä 1883. "Tosin olisimme heti saaneet työtä etäällä olevissa lyijy- ja kivihiili-kaivoksissa, mutta samalla saimme tietää, että senlainen työ oli sekä varsin raskas ja vaikea, että terveydelle ja hengelle vaarallinen. Myöskin olivat nämät työpaikat etäällä ja kulku niiden läheisyyteen maksoi paljo pahaa." 

Matkakumppanin maamies lupasi työmahdollisuutta Kentuckyssa ja Wessman lähti 8.5.1883 tovereineen vesitse kohti Louisvilleä. 

Seuraavana päivänä kello 5 tienoissa j. p. p. kuljimme pienen, linnoituksilla varustetun "Hampton"-nimisen kaupungin ohitse, ja kello 6 aikaan saavuimme Norfolk'iin, jossa enin osa matkustajista maalle nousivat ja myöskin osa lastista purjettiin tämän satamalaiturille. Kello 1 tienoissa yöllä jatkettiin matkaa jälleen ja 10 p:nä huhtikuuta [p.o. toukokuuta] puolisen aikaan saavuimme Richmond'iin, jossa meidän merimatkamme sillä kertaa loppui.[...] Richmond'ista jatkoimme matkaamme rautateitse vielä samana päiwänä ja kuljimme Lexington'in ja Heentington'in kautta Lousvillen kaupunkiin, jonne saawuimme 12 päivä iltapuolella.

Perille päästyä selvisi, että työn sijaan vastassa oli työnvälittäjä. Viikon vähiä rahojaan syöneet miehet saivat tarjouksen rautatienrakennustyöstä. Jälleen lupaukset olivat todellisuutta parempia ja työn ääreen piti kävellä 17 penikulmaa ja maksaa tavaroiden kuljetuksesta. (US 31.10.1883) Kun Wessman pian ymmärsi, että palkasta vähennettävien kulujen jälkeen mitään ei jäisi käteen, hän päätti jättää metsän ja siirtyä Nashvilleen, jonne rautatiekartan mukaan oli yhtä pitkä matka kuin Louisvilleen (US 2.11.1883)

Onnekseni satuin tapaamaan erään ruotsalaisen työmiehen eräänä päivänä; hän työskenteli Sautister-rautatieyhtiön rautatie-työhuoneessa Edgefild'issä, Nashvillen esikaupungissa. Hän oli alatyöpäälikkö, ja hänen avullansa sain työtä, saman työhuoneen läheisyydessä, jossa hän itse työskenteli; hän ei kuitenkaan ole minun työpäällikköni. Hän toimi myöskin että sain majan ja ravinnon eräässä "Boardinhouse"nissa lähellä työpaikkaa. (US 7.11.1883)

Mutta marraskuun puolivälissä loukkasin eräänä päivänä käteni, niin että täydyin jäädä työstä pois, ja kun sitten joutilaana ollessani rupesin tilaani, oloani ja tulo- ja meno-laskujani tarkastamaan, havaitsin hämmästyksellä, että siellä työskenteleminen 1:den dollarin palkalla päivässä ei millään tavalla ollut minulle edullinen. Niin kauan kuin myötäni tuomani vaatteet eheänä pysyivät, ei tosin minulla olisi mitään hätää, mutta niiden kuluttua kun rupeaisin uusia hankkimaan, niin silloin heti tulisi pula rahasta, ja jos sairastuisin, niin parin viikon ajalla kuluttaisin koko kesäisen säästöni; sen selään hawaitsin ja niin pian kuin siitä vakuutetuksi tulin, päätin myöskin, vielä kerran pyytää palkan lisäystä ja jos se minulta vieläkin kiellettäisiin, heti jättää työpaja siellä ja pyrkiä muualle. (AL 5.1.1885) 

Toisessa yhteydessä Wessman julkisti menonsa Nashvillessä. Hän käytti 17 taalaa kuukaudessa ruokaan ja asuntoon. Kolme kirjettä Suomeen veivät 15 senttiä ja kirjoitustarpeisiin kului 31 senttiä. Englanninkielen tunteihin hän käytti 25 senttiä viikossa ja sai tällä kaksi oppituntia. (SWL 4.6.1885)

Nashvillestä Wessman lähetti Suomeen useamman matkakirjeen, joiden selostus oloista oli tarkoitettu ensisijaisesti mahdollisille siirtolaisille (US 16.10.1883, 18.10.1883, 15.11.1883, 30.11.1883). Kirjoitus kauppaoloista Amerikassa lienee puolestaan suunnattu entisille kollegoilleen (US 11.12.1883, 13.12.1883). Raportointi Uudesta Meksikosta (US 21.12.1883, 27.12.1883) lienee perustunut paikalliseen lehdistöön, sillä varaa ja aikaa matkailuun ei näytä olleen. Vielä marraskuussa Wessman päiväsi matkakirjeen Nashvillessa (US 29.12.1883). Marraskuun puolivälissä hän muutti Chicagoon.

Jyväskyläläinen New Yorkissa keväällä 1883

Toisen luokan matkustajana Fredrik Thure Wessman pääsi New Yorkiin saapuessaan suoraan maihin, mutta hän oli tutustunut kolmannen luokan matkustajiin ja luvannut mennä saapumista seuranneena päivänä heidän avukseen Castle Gardeniin, Ellis Islandin edeltäjään (US 26.9.1883). Wessman viipyi tämänkin jälkeen vielä joitakin päiviä New Yorkissa ja teki havaintoja matkakirjeeseensä. 

Aamiaisen syötyämme menemme jälleen ulos ihmistulvaan. Leveä katu on edessämme, sen keskustaa pitkin kulkee rautatie-juna, loppumattoman pitkä, hiljaisella vauhdilla eteenpäin; veturin päällä helähtelee tavallisen ruokakellon suuruinen kello, ilmoittaen ihmisille junan liikkeessä oloa. Sen kummallakin puolen kulkee ratavaunut, toista puolta ylöspäin, toista alaspäin, ja niiden välissä ajurinvaunuja ja kuorma-ajuria lukemattomia, yksi sinne toinen tännepäin, ja katujen vierustoilla jalkaväkeä kaiken-värisiä ja kaiken ikäisiä molemmista sukupuolista. Mutta ei siinä vielä kaikki: yllämme tuolla, ei huoneiden katoilla, mutta 5 6 kerroksisten huoneiden kattoin korkeudella, kulkee edestakaisin paljous ihmisiä, milt'ei linnun nopeudella, ilmarautateitä myöten, mitkä on rakettu katujen ylitse. (US 1.10.1883)

Noin runsaan puolen tuntia kuljettuamme saavumme lähelle suuren suurta „Central Parken'ia". Täällä astumme ulos junasta ja menemme korkeassa kiviaidassa olevasta, suuresta rautaportista sisälle puistoon. Portin ulkopuolella on hevostalleja, joista saamme, jos haluamme, vuokrata itsellemme ratsuhevosen, tahi jos mieluummin istumme ajopelissä, saatamme vuokrata joko yksi, kaksi tahi nelivaljakon, avonaisen tahi katetun ajopelin kanssa. Portin sisäpuolella on valmiiksi satuloittuna pienen pieniä, säyseviä „ponny"-hevosia, joilla ratsastaen lapset saavat huvitella. Puistossa on erittäin ratsutiet, erittäin ajotiet ja erittäin kävelytiet; tiepuolessa olevat ilmoitukset ilmoittavat millä tiellä kävelijä saapi kulkea, ja myöskin mihin suuntaan on meneminen, kun sinne tai sinne haluaa. Oudolle ovat nämät hyväksi osviitaksi, sillä puisto on äärettömän suuri. Järjestystä ylläpitää vahdit, joita kulkee ristiin rastiin varsin tiheässä ja jotka ovat helposti tunnettavat sinisenharmaasta puvustaan ja sotilas-lakistaan.(US 3.10.1883)

Seuraavana päivänä päätimme käydä katsomassa juuri valmistumaisillaan olevaa siltaa „East -River"-virran ylitse. Nyt se jo on valmis, mutta silloin vielä oli suuri työväen paljous sitä valmistamassa; pääasiallisesti olivat maalarit siinä toimessa, istuen tahi seisten vipusilloissaan, mitkä rippuivat siltaa kannattavista, sivurautoihin kiinni liitetyistä rautalangoista, ja maasta heitä katsellen näyttivät nämät pieniltä, kärpäisten kokoisilta, tuohon suureen siltaan, maailman kahdeksanteen ihmeesen verrattuna. Nev York'in puolelta ei sitä oikein hyvin sopinut katsella, jonka vuoksi me, 2 centillä piletin lunastettuamme, menimme höyrylautalla eli lossilla Brooklyn puolelle, jolloin tulimme kulkemaan sillan ohitse ja saimme ihmetellä sen suuruutta ja somaa rakennusmuotoa ihan läheltä. (US 12.10.1883, 22.10.1883)

Brooklyn Bridge avattiin toukokuun lopussa 1883.

Wikipedia

Jyväskylästä New Yorkiin huhtikuussa 1883

Julkaistessani vuosi sitten Epätäydellisen listauksen Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista lainasin asiaa suuremmin miettimättä Wikipediasta lauseet

Wessman teki 1883–1885 opintomatkan Yhdysvaltoihin ja kirjoitti matkansa aikana matkakirjeitä joita julkaistiin Uusi Suometar-, Kaiku- ja Ilmarinen-lehdissä sekä Aamulehdessä. Hän kirjoitti matkastaan myös kirjan Suuresta Lännestä, joka ilmestyi 1887.

Päijänne 25.10.1882

Wessman oli vuonna 1882 jyväskyläläinen kauppias, joilla ei ole tapana tehdä oppimatkoja ja hyljätä liiketoimintaansa. Kauaksi matkustamiseen sopii myös huonosti se, että vuoden 1883 alussa Wessman kuulutettiin avioliittoon (ÅT 23.1.1883) ja hän solmi avioliittonsa Mathilda Henriette Enbergin kanssa Jyväskylässä helmikuun lopulla (Keski-Suomi 24.2.1883). 

Selasin lehtiä eteenpäin odottaen tietoa vaimon kuolemasta, joka olisi motivoinut kotimaan jättöön. Vastaan tuli kuitenkin tavanomaisempi syy lähtöön: konkurssi. Wessman oli poistunut maasta toukokuun loppuun mennessä jättäen vaimonsa ja velkansa (FAT 13.8.1883).

Oman kertomuksensa mukaan Wessman sulloi matkalaukkunsa täyteen Jyväskylässä 2.4.1883 ja aloitti matkansa rekikyydillä lähimmälle rautatieasemalle. Lahden asemalla hän sai tietää, että suunniteltu laivayhteys oli kirjaimellisesti jäissä, ja päätti koukkata Pietariin, josta pääsi rautateitse kahdessa vuorokaudessa Hampuriin. Siellä piti

etsiä konttori, jossa pilettiä myydään; mutta niitä oli monta ja kaikki verrattoman hyviä: yhdessä konttorissa kehuttiin sen linjan laivain kulun nopeutta, toisessa ruoan hyvyyttä laivalla, sen suuruutta ja matkustajain paljoutta, jotka sillä linjalla olivat Amerikan onnellisuuksia ja rikkauksia etsimään matkustaneet y. p. m.; lopultakin sovimme kaupoilla erään "State-"nimisen linjan konttorissa: laivan piti samana iltana lähtemän Hamburg'ista kulkemaan Glasgov'in kautta ja saapuvan Amerikaan 14 vuorokauden kuluessa; maksu oli 316 suomen markkaa, nimittäin toisella luokalla, kaikki mahdolliset tarpeet ja kulungit matkalla siihen luettuna. 

Kun kauppa oli tehty ja kontrahti kirjoitettu ja allekirjoitettu, piti minun saada mukanani olevat rahat vaihdettua Amerikalaiseen rahaan. Laivakonttorissa kysyttyäni, missä sen saattaisin tehdä, neuvoivat he minua erääsen rahanvaihto konttoriin; täällä vaadittiin 5 m. 60 p. dollarista. Minä hämmästyin, koetin tinkiä minkä voin, mutta siitä ei apua ollut; lopultakin täytyi minun myöntyä ja maksaa mitä vaadittiin. Pörssi-tunti oli ohitse, kaupunki tuntematoin ja laivan piti lähtemän parin tunnin kuluttua. 

Kun se oli tehty piti hankkia evästä, varsinkin tupakkia ja tilkkanen konjakkia varalta, jos joku taudin puuska tapaisi "aalloilla avaroilla, merellä rannattomalla“. Kun kaikki oli toimittu parauden mukaan, saavuin lopultakin hämärässä, liehtari mukanani, laivalle, ja ollen väsymyksestä nääntymäisilläni, rupesin heti vuoteelleni nukkumaan. Aamulla herättyäni ja ylleni puettuani, menin laivan kannelle ja havaitsin olevamme aavalla merellä; kylmä tuuli puhalteli jäljestämme hiljaa laivaa keinutellen; jälleen alas laivan peräsalonkiin mentyäni, näin muidenkin matkustajain liikkeellä olevan. (US 14.9.1883)

Wessmanin yksityiskohtainen raportti päättyi vasta kun laivamatkakin.

Lauantaina, huhtikuun 28 p. kello 10 aikaan e. pp. näimme vasemmalla maan siintävän, ensikerran neljäntoista päivän kuluessa. Paljaan veden näkemiseen oli jo niin tottunut, että etäällä siintävää maata katseltiin ja tähysteltiin kuin ihmettä. Useampia, sekä purje- että höyryaluksia tuli samalla näkyviin. Ja vihdoinkin kello 3 aikaan j. pp. purjehdimme linnoitusten ohitse, ja Nev-York'in satama haamoitti kaukana edessämme. Kun tulo-laukaus oli ammuttu, saapui pieni höyryvenhe laivallemme; siitä nousi meidän laivaamme useampia herrasmiehiä, kiiltävät napit nutussa; ne olivat terveyskomitean jäseniä ja virkamiehiä emigrationi-kommisionissa; me toisen luokan, samoin kuin ensiluokankin matkustajat saimme täällä laivalla jo toimia valmiiksi, mitä kolmannen luokan matkustajat vasta Castle Garden'issa, josta alempana laveammin, suurilla vastuksilla toimivat. (US 19.9.1883)

Ruotsalaisten kuvat Suomesta 1855

En ole aktiivisesti seurannut Alvinin kehitystä vuonna 2018 tekemäni katsauksien Alvin-löytöjä, ensinnäkin karttoja & Alvin-löytöjä, muutakin kuin karttoja jälkeen, mutta sattumalta olen huomannut, että siellä on tutkimukseeni merkityksellistä täydennystä 1700-luvun lehdistöön. Sekä myös 1800-luvun lehtiä, joista minua kiinnostivat kuvalehdet. Ja niissä erityisesti näkymät Suomeen.

Median kehitys on usein ottanut harppauksia sotien aikana, joten ei olisi pitänyt yllättyä siitä, että Illustrerad Tidning aloitti vuoden 1855 alussa ja ensimmäiset näkymänsä Suomeen numeroissa 36/1855 ja 37/1855 liittyivät Krimin sotaan. 

Kuvatekstin mukaan alla on esitetty ranskalaisten rakettiveneitä Viaporin ympäristössä.

Kuvatekstin mukaan alla on ranskalaisten mörssaripatteri Viaporin ulkopuolella. 

P. S. Blogin pitkäaikaisille lukijoille tulee tuskin yllätyksenä se, että tämä on taas yhden sunnuntaisarjan aloitus.

Useampana päivänä syntynyt ja kuollut kirjoittaja

Kansan ääni 1/1917

Kalle Haapakoski syntyi Wikipedian mukaan 2.12.1867 Nivalassa, Ylioppilasmatrikkelin mukaan 9.12.1867 Oulaisissa, Kirjasammon mukaan 8.12.1867 Oulaisissa ja muistokirjoituksen mukaan vuonna 1867 Ylivieskassa. Lisäksi Ylioppilasmatrikkeli antaa hänelle kaksi vaihtoehtoista kuolinpäivää: 25.4.1898 tai 16.1.1917. Hautakivestään on luettu synnyinpäivä 8.12.1867 ja kuolinpäivä 18.1.1917.

Vaati kieppauksen FamilySearchin sukupuuhun, että Kalle Haapakoski löytyi Ylivieskan rippikirjan 1881-1890 sivulta 411, jossa hänellä oli syntymäpaikkoina sekä Ylivieska että Oulainen. Hänet on merkitty epäselvästi poikapuoleksi, todennäköisimpänä äitinään Liisa Aleksandra Jaakontytär (s. 30.9.1845), jonka ensimmäisen avioliittonsa lasta/lapsia ei ole tätä kirjoittaessani Genissä. 

Liisan ja ensimmäisen aviomiehensä Karl Olofsson Haapakoski (s. 12.6.1839) kirjaus virallisesta lähdöstä Ylivieskasta huhtikuussa 1867 selittää epäselvyyden Kallen syntymäpaikassa (RK 1855-1864 (I), 102). Vuoteen 1876 mennessä leskeksi jäänyt Liisa ja Kalle ainoana lapsenaan olivat palanneet Ylivieskaan, Liisan lapsuudenkotiin (RK 1876-1880, 181). Sukulaisten tai isäpuolen avulla Kalle saatiin koulutielle ja hän pääsi Oulun yksityislyseosta ylioppilaaksi vuonna 1890.

Jo lukiovuosinaan Kalle Haapakoski ryhtyi kirjoittamaan nimellä Kalle Koski. Kaiku julkaisi kertomuksensa Kahwepannu (22.11.1888, 24.11.1888, 27.11.1888), joka alkoi

En aio tässä kertoa meidän nuorten ajaltamme, vaan ajalta jolloin nuo muutamat meidän aikamme harmaapäät olivat nuoria, jos ei juuri nuorukaisia, niin kumminkin nuoremmalla puolen ikäänsä. En myöskään aio kertoa mitään kaunista rakkaushistoriaa tuolta romantiselta ajalta, kerronpahan vaan tuosta meidän aikanamme yleisesti tunnetusta, vaan silloin jotenki harvinaisesta kahvepannusta.

„Mitähän siitäkin on kerrottavaa?"

Olkaa hyvä ja odottakaa vähän! Teitä taitaisi ikävystyttää, jos kertoisin vaan tuon "kaisun" mustista kyljistä ja sen semmoisista? Mutta enpä niin teekään. Kerron vaan muutamasta perheestä, jonka onnistui saada "kaisu" seurakumppanikseen sydänmaan yksinäisyyteen. 

Kaiussa ilmestyi myös Kohonnut tytär (27.12.1888, 29.12.1888) ja Oulun ilmoituslehti julkaisi kertomuksen Luhtakapakka (29.05.1889, 01.06.1889, 08.06.1889, 12.06.1889, 15.06.1889).

Syksyllä 1890 Kalle Haapakosken ylioppilaselämä Helsingissä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ylioppilas Ahlforsin puukotusjuttu. Lokak. 14 p:vää vasten yöllä puukotti ylioppilas Edvard Asp ylioppilas Johan Ahlforsia. Hänen seurassaan oli ylioppil. Karl Haapakoski. Asia oli tänään raastuvan oikeudessa esillä. Kahden todistajan kuultua uudisti yleinen syyttäjä edesvastaus vaatimuksensa lisäten, että puukotus oli ollut tahallinen. Sitäpaitsi vaati hän Aspia ja Haapakoskea edesvastaukseen juopumuksesta.

Oikeus tuomitsi Aspin puukotuksesta 5 kuukauden kuritushuoneesen sekä maksamaan kipurahoja ja korvausta 350 m. Asp ja Haapakoski saivat humalasakkoa 12 m. sekä kulujen suoritusta. Oikeus määräsi Aspin hetikohta vangittavaksi. Haapakoski ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen. (Päivälehti 19.12.1890)

Sekä Edvard Asp että Kalle Haapakoski erotettiin yliopistosta keväällä 1893 kahden poissaolovuoden jälkeen (Suomen yliopiston luettelo kevät 1893). Kalle Haapakoski ryhtyi Päivälehden avustajaksi ja ilmeisesti oleskeli Helsingissä vuoden 1890 lopulle.

Tuntematon (31.12.1890 no 302), Sittenkin sopimaton (19.06.1891 no 139), Taivaan akkunat (21.06.1891 no 141), Vanhoja tuttavia (03.07.1891 no 150), Muuttuvia suhteita (21.07.1891 no 165 & 22.07.1891 no 166), Uutta (08.12.1891 no 285), Kenkälipponen (01.01.1892 no 1)

Ylivieskassa 4.11.1891 päivätty runo No, niinpä niin julkaistiin Louhessa 09.12.1891 ja oululaisessa sanomalehdessä ilmestyi myös tarina Yhteistä hyvää 23.12.1891. Vuoden 1892 alkaessa nimimerkki Kalle Koski alkoi ilmestyä tiheästi sanomalehdessä Keski-Suomi, joten oletettavasti Kalle Haapakoski oli muuttanut Jyväskylään. Elokuussa 1892 nimimerkki muutti Vaasassa julkaistuun Pohjalaiseen ja Kalle Haapakoski ryhtyi myös Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurojen Pyrkijä-lehden kirjoittajaksi.

Vuonna 1893 ilmestyi Kalle Kosken nimellä kirja Parantumassa. Elokuussa Amerikan Uutiset uutisoi:

Ensi ilmestymästä numerosta alkaen on Amerikan Uutisten toimituksessa tapahtuma suuri muutos parempaan päin. Suomessa hyvin tunnettu nuori kirjailija Kalle Koski (K. Haapakoski), joka on jo työskennellyt vanhassa maassa parin sanomalehden toimituksessa, on hiljan saapunut Minneapolisiin. Oleinme onnistuneet saamaan hänet Amerikan Uutisten ja Kuvalehden toimittajaksi, ja tiedämme, että tämä on ilahuttava uutinen lehden kaikille ystäville.

Haapakosken Amerikan vuosista on selostusta vuonna 1917 julkaistuissa muistokirjoituksissa, joten se on oikea kuolinvuosi. 

Oliko Esplanadilla vasikkahaka?

Esplanadi. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehitämisperiaateet. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2017:1 (pdf) kertoo sivulla 14, että 

Melkein kaikki helsinkiläisperheet omistivat karjaa 1800-luvun alkupuolella, ja heidän kannaltaan nykyisen Esplanadin alue oli sikäli merkityksellinen, etä siellä sijaitsivat sekä Iso etä Pieni Vasikkahaka (Stora och Lilla Kalfagen).[2=Näitä nimityksiä on käytety myös jonkinlaisina lempi- tai pilkkaniminä.]  Kaupunkilaiset saatoivat helposti pistäytyä siellä varmistautumassa eläintensä hyvinvoinnista. Niitä pidetiin ilmeisesti milloin pienemmässä, milloin isommassa haassa aina sen mukaan, miten ruohoa riiti eläinten syödä. Suurempi haka ei vältämätä tarjonnut vasikoille parempia elinehtoja, koska mainitu Kluuvinlahden pohjukka täyti osan siitä. 

Mitään lähteitä Vasikkahakojen olemassa oloon ei siis anneta. Varhaisena karttana esitetään 1700-luvun puoliväliin ajoitettu tullikartta, jossa Espoon tullin läheisyydessä on peltoalue ja vähän kauempana on tunnistettavissa tien mutka, josta tuli Erottaja, ja sen myöhemmin Nybergin ja Lampeniuksen nimillä tunnetut viljelysalueet. Tulli oli Runebergin patsaan tienoilla eli lähes puolet Espan aluetta oli tulliaidan sisäpuolella, jossa tuskin oli tilaa eläinten ruokintaan.

KA. Kaupunkikartat (kokoelma) - Helsinki Ic* 35/- - Situations Carta öfver Helsingfors stad

Samat elementit näkyvät vuonna 1763 tehdyssä kartassa, jossa peltoalueen koillisnurkkaan piirretty ruudukko muuttuu myöhemmin selväksi puutarhaksi. Se on merkitty kirjaimella A, mikä tarkoittaa, että kyseessä oli pormestari Goveniuksen pelto. Selitteiden listassa on mukana kaupunginhaka, mutta se sijaitsee nykyisen Kaisaniemen puiston alueella.

RA. Finland. Helsingfors /Helsinki/. Charta Öfver Helsingfors Stad Med Dess Närmaste Belägenhet. Afmätt År 1763 af A.E. Gete.

Tutummassa 1776 kartassa Nygren/Lampenius alueen itäpuolella (yllä O, Carlstedska Sterbhusets åker) on Kauppias Myhrin pelto, josta vuoteen 1784 mennessä tuli tupakkatehtaan osakkaiden plantaasi, (45) ja Kauppias Schwartzin peltotilkku, joka oli vuonna 1784 säämiskäntekijä Friskin kaali- ja tupakkamaa (44). Tien ja tulevan Espan eteläpuolella Goveniuksen puutarhan (43) vieressä on kaksi hakaa (48,49), mutta nämä on nimettyjen henkilöiden hallinnassa, mikä ei viittaa yleiseen käyttöön.

Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä sana kalfhagen löytyy ensimmäisen kerran Moskovan matkakirjeestä, jossa tehdään vertaus Helsinkiin: "Boulevarnerna, i allo liknande vår "kalfhage" i Helsingfors" (HM 21.2.1842). Sana viittaa siis puistoalueseen eikä todelliseen vasikkahakaan. Vastaavasti lompakon löytäjä antaa paikannuksen Kalfhagen (HT 2.6.1849). Fiktiossa esiintyy "den delen af esplanaden, eller kalfhagen - såsom den oftare kallas - som sträcker sig emellan fabiansgatan och teaterhuset" (MB 6.12.1849).

Kiistatta Esplanadia siis kutsuttiin vasikkahaaksi, mutta tarkoittiko tämä sitä, että paikalla oli ollut vasikkahaka? Ei, vaan kyseessä oli alunperin pilkkanimi.

Esplanaderna af den äldre linien, tre till antalet, bära sedan lång tid tillbaka i dagligt tal det gemensamma namnet: kalfhagar. Öfver detta spenamn ha de ingen anledning att blygas; de ha erhållit det till följe af sin oskyldiga egenskap att utgöra en sommar-lekplats för stadens barn. (Papperlyktan 23.5.1859)

Sama käy ilmi romaanista Guvernanten Celias minnen, jossa "dem man på malice kallar "kalfhagar"" (s. 42) ja saman kirjoittajan romaanissa Bruno "i kalfhagarna - ett fult namn för den enda promenaden inom staden" (s. 2).

Kansallisleikki, joka kannattikin unohtaa

Helsingfors Dagblad raportoi 8.6.1866 edellisenä päivänä järjestetystä taiteilijakillan ohjelmallisesta ulkoilmapäivästä, johon kuului 11 kohtainen lista otsikolla "Olympiska spel". Näiden joukossa oli "Puukkotikka, en äkta finsk nationallek à la chinois" eli aito suomalainen kansallisleikki kiinalaisittain. 

Puukkotikka oli menneisyyttä jo 8.4.1937, jolloin oululaisessa Kalevassa pakinoitiin

Tässä tuonnottain saimme kirjeen Helsingistä vanhalta kamulta, joka ennen oli vain Yyte, mutta nyt on melkoinen herra pääkaupungissa, ja hänkös ilahdutti meitä ja ravitsi muistojen höystöistä, nopeasti versovaa ketoa seuraavinkin sanoin:

"Ekkö muista ku Lyötyllä, siinä aalopin alla, iskettiin puukkotikkaa? Linkkuveittellä sitä pelattiin, vaikka ei se lippari sillä tahtonu oikee luistaa, Nelijään pokkaan istuttiin tiimakaupalla, ja mullaki oli hyvä tuuri ku kolome peliä yhteen mennoon pelasin ennenku kivesti kolomeen sormeen...

Puukkotikka... .lippari... kolomesormija! Nepä vasta olivat taikasanoja, jotka heti loihtivat näkyviin aurinkoisen kentän, kehässä istuvan poikasakin ja heidän välissään huiskavan veitsen, linksarin tai pienen punatuohipäisen puukon. Tekipä, teki veitsi mukavat kiehkurat, loikat ja lenkit ilmassa ja putosi pystyyn maahan - jos putosi, sillä siinä se konsti ja yrityksen yllyke olikin, että veitsi terällensä pystyyn meni. Me muistelemaan hartaasti puukkotikan heittosarjan pitkähkön nimistöä, joka sitten selvisikin erään rouvan ja herran ystävällisellä, hyvämuistisella avulla. 

Puukkotikkasanasto, joka on parempi monta kevätrunoa ja siksikin, mutta erittäinkin mukavien muistojen verestäjäksi on tähän pantava, kuuluu asiaa tärkeästi harkinneen puukkotikkakongressin memorandumin mukaisesti näin: kämmen - käsiselekä - isonyrkki - pikkunyrkki - lyönti - puotto - lippari - kaksisormija - kolomesorniija - nikutukset nakutukset kaiken maaliman hupatukset - eukko - ensilaukki - toinenlaukki - kolomaslaukki - päämotti (eli päämoukku) - huikki.

Hyvä herrasväki, ruvetaanko puukkotikalle?

Kotiseutu-lehdessä 4/1939 julkaistu Matti Kenttämaan artikkeli puukkotikasta perustui myös tietoihin Oulusta. Alkusanojen mukaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa "nuorukaiset kautta maan tunsivat ainakin sen länsi- ja eteläosissa. Jotkut arvelevat sen tulleen merimiesten mukana, mutta ei sekään tunnu aivan varmalta, kun leikki tunnetaan monin paikoin sisämaassakin."

Digitoiduissa lehdissä puukkotikasta on huomattavasti vähemmän mainintoja kuin muista peleistä ja leikeistä. Samaa on painotus Ouluun, jossa jostain syystä nuoruusmuistoja kirjattiin innokkaammin kuin muilla seuduilla.